Mustepatruunat ja mustekasetit tuntuvat aina tyhjenevän liian nopeasti: juuri kun sinun pitäisi tulostaa tarpeellinen kirje tai vaikkapa valokuva, ei tulostimesta enää irtoa kunnollista tulostusjälkeä. Siksi sinunkin kannattaa pitää aina huolta siitä, että uusi mustepatruuna odottaa kaapissa. Näin sinun ei tarvitse lähteä metsästämään kaupungin tietokonekaupoista sopivaa mustepatruunaa silloin, kun sinulla olisi jotakin paljon tähdellisempää tekemistä.
Nettikaupat myyvät mustekasetteja varsin edullisesti: useimpiin tavallisiin printterimerkkeihin saat kaiken lisäksi tutustumistarjouksena ilmaisen mustepatruunan, jos et aikaisemmin ole asioinut juuri tuon nettikaupan kanssa. Fiksu kuluttaja tilaakin ilmaisen näytemusteen jokaisesta nettikaupasta, joka lupaa lähettää ilmaisen mustekasetin uusille asiakkaille. Aivan ilmainen mustekasetti ei valitettavasti ole, sillä yleensä joudut maksamaan postikulut kaupalle. Näin kauppa varmista sen, etteivät printteriä omistamattomat tilaa tulostinmustetta ihan vain kiusallaan.
Tarjousuutiset
lauantai 25. joulukuuta 2010
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Tilaa DVD-elokuva eurolla kotiisi!
Tiesitkö jo, että voit tilata DVD-elokuvan eurolla? Maksat siis DVD-levystä euron, ja lisäksi postikulut 3,90 euroa. Eli yhteishinnaksi elokuvasta tulee vain 4,90 euroa -- lähestulkoon ilmaista verrattuna markettien ja elokuvaliikkeiden hintatasoon verrattuna!
Tilaa nyt Sandra Bullockin tähdittämä Odottamaton ehdotus. Elokuvassa vaikutusvaltaista kustannuspäällikköä Margaret Tatea (Sandra Bullock) uhkaa viisumin umpeutuessa karkotus kotimaahan Kanadaan. Se tietäisi samalla New Yorkissa sijaitsevan huipputyöpaikan menettämistä, joten nokkela naisjohtaja ilmoittaa kiipelistä päästäkseen, että hän on itse asiassa kihloissa avustajanaan jo pitkään pompottelemansa, pahaa aavistamattoman Andrew´n (Ryan Reynolds) kanssa.
Odottamaton ehdotus DVD hintaan 1 EUR - Klikkaa tästä
Elokuvan Ugly Truth saat myös eurolla kotiisi!
Katherine Heigl ja Gerard Butler esittävät pääosia tässä villin hauskassa sukupuolten välisessä taistelussa. Romantiikan suhteen rajoittunut aamuohjelman tuottaja Abby (Heigl) joutuu tahtomattaan mukaan sovinistisen aisaparinsa Miken (Butler) junailemiin pöyristyttäviin kokeiluihin, joilla mies yrittää näyttää toteen teoriansa ihmissuhteista ja auttaa pariaan löytämään rakkauden. Nokkelat juonet johtavat kuitenkin yllättäviin tuloksiin.
Elokuva hintaan 1 € ja kauniit Pilgrimin korut kaupan päälle, arvo 45 €.

tiistai 30. maaliskuuta 2010
Tilaa netistä mustetta ilmaiseksi!
Tiesitkö, että voit saada useimpiin tulostimiin ilmaisen mustekasetin vaivattomasti kotiisi kannettuna? Useampikin suomalainen nettikauppa nimittäin antaa uusille asiakkailleen tutustumistarjouksena ilmaisen mustekasetin. Jos oma tulostimesi ei kuulu tämän tarjouksen piiriin, voit saada myös valokuvatulostukseen tarkoitetun paperipakkauksen tutustumislahjana.
Tilaa ilmainen mustekasetti!
Tilaa ilmainen mustekasetti!
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Yves Rocher -tarjous: kosteusemulsio ja geelivoide 9,90 €
Tarjousuutiset aloittaa Yves Rocherin tarjouksella: . Ranskalainen Yves Rocher on arvostettu laatukosmetiikan valmistaja. Tähän hintaan et saa tunnetun valmistajan kosteusvoidetta lähimarketista. Siksi tämä tarjous kannattee hyödyntää, sillä tarjous saattaa mennä nopeasti ohi!
torstai 25. maaliskuuta 2010
Tarjousuutiset esittelee netin parhaat tarjoukset!
Tarjousuutiset on uutissivu, joka esittelee netin parhaat tarjoukset. Yritän seuloa tänne aina ajankohtaista tietoa siitä, mitä netistä on saataville kulloinkin parhaaseen tarjoushintaan. Usein tarjoukset ovat vain lyhytaikaisia tarjouskampanjoita, minkä takia sinun kannattaa seurata säännöllisesti tarjousuutisia. Hyvä tarjous kannattaa aina hyödyntään!
Paras tarjous tarjoaa tietysti kuluttajalla tavaraa ilmaiseksi. Usein nettikaupat tarjoavat ilmaisia tuotenäytteitä. Nämä kannattaa tietysti aina hyödyntää, vaikka ei välttämättä itse ilmaiseksi tarjottavaa tuotetta tarvitsisikaan. Esimerkiksi eri lehdillä on usein kiinnostavia tarjouskampanjoita. Tarjous saattaa koskea itse lehteä, eli voit saada vaikkapa muutaman kuukauden ajaksi lehden ilmaiseksi kannettuna kotiisi. Toisinaan taas saat jonkun hauskan kylkiäisen, jolla vauhditetaan tarjouskampanjaa.
Tule huomenna katsomaan, onko Suomesta löytynyt uusia tarjouksia, joita voisit hyödyntää! Tilaa siis Tarjousuutiset nettiselaimeesi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)